Näytetään tekstit, joissa on tunniste WTC 2. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WTC 2. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Todisteita räjähteistä


 

Kuva 1. Kuumakorroosion syömä teräspalkki WTC 7:stä. Lähde on linkki (5).



Tämä juttu käsittelee WTC-alueen raunioista löytyneitä todisteita räjähteiden käytöstä.

 

Käytettyjen räjähteiden kolme tyyppiä

Perinteiset räjähteet ovat halpoja ja niiden käyttö on vakiintunutta ja helppoa. WTC:ssä kuullut erittäin voimakkaat räjähdykset osoittavat, että niitä myös käytettiin. Hallinnon määräämät viralliset tutkijat olettivat julkisesti, että räjähteitä ei käytetty, joten niiden mahdollista käyttöä ei pyritty tarkistamaan. 
Siksi todisteet perinteisten räjähteiden käytöstä ovat jääneet vähäisiksi.

Termiitti ei ole räjähde eikä termiittireaktiossa tapahdu palamista eli hapettumista perinteisten räjähteiden tapaan, linkki (1). Reaktio tuottaa runsaasti lämpöenergiaa ja saa aikaan erittäin korkeita lämpötiloja. Sopivissa olosuhteissa reaktio kuitenkin voi olla räjähdyksenomainen. Vielä lähemmäksi räjähdystä päästään tehostamalla termiittiä lisäaineilla, linkki (2). Lisää tietoa löytyy englanninkielisistä lähteistä.

Nanotermiitti lähestyy vielä enemmän perinteisiä räjähteitä, linkki (3). Siinä reaktiota nopeutetaan nanotekniikalla, jossa reagoivat yhdisteet saadaan erittäin lähelle toisiaan laajentamalla niiden välistä rajapintaa. Nanotermiitti on huipputekninen tuote eikä sitä voi syntyä missään sattumalta reaktioiden sivutuotteena. Se täytyy nimenomaan valmistaa nanotermiitiksi.

Teräspalkeista löytyneiden jälkien ja pölystä löytyneiden hiukkasten perusteella kaikki nämä räjähdetyypit olivat käytössä WTC:ssä.


Jäljet teräspalkeissa


Yhdysvaltain hätätilavirasto, Federal Emergency Management Agency (FEMA) sai tehtäväkseen järjestää tutkimusta raunioista löytyville teräspalkeille. FEMA:n esittely löytyy myös suomalaisesta Wikipediasta, linkki (4). Raunioista saatiin pelastettua kaksi mielenkiintoisen näköistä palkkia, toinen WTC 7:stä ja toinen jommastakummasta kaksostornista. Tutkijat eivät saaneet mennä rauniokasoille, vaan he joutuivat etsimään näytteensä palkkien käsittelykentältä, jonne osa palkeista aluksi kuljetettiin. Tarkassa tutkimuksessa selvisi, että palkit olivat vaurioituneet kuumakorroosion seurauksena. Tutkimusraportti on linkissä (5).

Kuva 2. Kuvassa 1 olevan palkin sisärakennetta näytehieenä pinnasta sisäänpäin, vahvasti suurennettuna. Lähde on linkki (5)

Korroosion syntymekanismi selitettiin seuraavasti. Rautaa, happea ja rikkiä sisältävä, noin 1000 ºC:ssa oleva sula tunkeutui palkkiin teräksen raerajoja pitkin, sulattaen mukaansa terästä. Niukkaseosteisen teräksen sulamispiste on noin 1500 ºC, mutta lähinnä rikki alensi sulamislämpötilaa riittävästi. Palkin pinnasta poistui sekä tätä sulaa että sen irrottamia kiinteitä teräsrakeita, ja korroosio eteni nopeasti.

Kun palkin lopullinen jäähtyminen tapahtui, niin tämä ns. eutektisen koostumuksen omaava sula jähmettyi hajaantuen rautaoksidiksi FeO ja rautasulfidiksi FeS. Eutektisen jähmettymisreaktion tulosta eli syntyneitä tyypillisiä rakenteita nimitetään eutektikumiksi, "Eutectic" kuvassa 2. Lisätietoa teräksen eutektisesta koostumuksesta ja linkin (5) kuvissa näkyvästä perliitistä (Pearlite) on Wikipedia-linkissä (6).

Raportin kirjoittajat pitivät tällaista korroosiota hyvin epätavallisena ja kirjoittivat jatkotutkimustarpeesta seuraavasti:

Suggestions for Future Research

The severe corrosion and subsequent erosion of Samples 1 and 2 are a very unusual event. No clear explanation for the source of the sulfur has been identified. The rate of corrosion is also unknown. It is possible that this is the result of long-term heating in the ground following the collapse of the buildings. It is also possible that the phenomenon started prior to collapse and accelerated the weakening of the steel structure. A detailed study into the mechanisms of this phenomenon is needed to determine what risk, if any, is presented to existing steel structures exposed to severe and long-burning fires.

FEMA jätti avoimeksi, tapahtuiko korroosio jo torneissa palojen aikana vai vasta rauniokasoissa. Valitettavasti tutkimusvastuu siirrettiin tieteelliseltä ja neutraalilta FEMA:lta vähemmän tieteelliselle hallinnon käsikassarana toimineelle NIST:ille. NIST ei ainoastaan jättänyt ehdotettuja lisätutkimuksia tekemättä, vaan jopa jätti FEMA:n jo tekemät tutkimukset sivuun ja huomiotta.

Kuva 3. Sulaa rautaa valuu WTC 2:sta ennen romahdusta. Lähde on linkin (7) video.

Kuva 3 antaa vihjeen siitä, milloin FEMA:n tutkimaa ja ihmettelemää pikakorroosiota tapahtui. Vähän ennen 2-tornin romahduksen alkua tornin yläosasta valui sulaa rautaa, linkin (7) video. On varmaa, että teräspalkit eivät sula tavallisessa toimistopalossa. Mutta tällä kertaa on helppo ajatella, että tornin romahduksen valmistelussa palkkeja heikennettiin etukäteen sulattamalla niitä rikillä tehostetulla termiitillä.

Virallisen tarinan mukaan valuva aines oli sulaa alumiinia, johon voi olla sekoittuneena palavaa orgaanista ainetta. Pari seikkaa kuitenkin tekee tämän selityksen mahdottomaksi: sula alumiini on käytännössä hopeanväristä kirkkaassa päivänvalossa ja orgaanista ainetta ei voi sekoittua sulaan alumiiniin. Rauta- tai teräsvalimossa vierailleen on todella helppo huomata kyseessä olleen sulan raudan.

Kuva 4. Periaatekuva pilarin katkaisusta räjähteellä hitsin kohdalta. Lähde on linkin (8) video.

Insinööri Gordon Ross esittelee videolla (8) todisteisiin perustuvan tavan, miten kaksostornit räjäytettiin alas. Kuvassa 4 hän näyttää, miten radio-ohjattu räjähdyspanos sijoitettiin tornin keskuspilariin hitsin viereen. Räjähdyspiirroksen vieressä näkyy, millaiset katkaisupäät palkkiin jää. Räjähdys katkaisee pilarin ja heittää sen päät erilleen sivusuunnassa. Panoksen kohdalla ollut pää litistyy ja vastakkaisen pään toinen kylki repeää hitsistä vähän auki. Tällaisia räjäytyspäitä todella löytyi raunioista, kuvat 5 ja 6. Kuvassa 6 näkyy myös räjähteen aiheuttamaa värjääntymistä.

Kuva 5. Räjähde on ollut pilarin litistyneen katkaisupään alapinnalla. Lähde on linkin (8) video.


Kuva 6. Räjähde on ollut tähän katkaisupäähän hitsatun pilarin yläpinnalla. Lähde on linkin (8) video.

Myös ilmeisiä termiitillä katkaistuja pilarinpäitä näkyi rauniokasasta otetuissa valokuvissa. Ne valitettavasti sekoittuivat raunioiden raivauksessa polttoleikattuihin katkaisupäihin. Jos raunioita olisi kunnolla tutkittu, niin nämä katkaisutavat olisi pystytty erottamaan toisistaan.



Jäänteet pölyssä

Riippumattomat tutkijat ajattelivat, että mahdollisesti käytetyistä räjähteistä olisi jäänyt jäänteitä WTC:n pölyyn. He löysivätkin kaikenlaista ja mm. merkillisiä pieniä punaharmaita lastuja, linkit (9) ja (10). Aluksi he arvelivat niiden olevan palkeista irronnutta pohjamaalia, mutta tutkimuksissa ilmeni, että niiden rakenne ja kemiallinen koostumus tuntuivat oudoilta. Polttokokeissa nämä lastut paloivat äkillisesti, aivan eri lailla kuin käytetyt maalit. Ne myös tuottivat reaktiossaan yllättävän paljon lämpöenergiaa kokoonsa nähden.

Kuva 7. Punaharmaita lastuja. Lähde on linkki (9).

Monipuolisten tutkimusten jälkeen tutkijat tekivät kohtalaisen varman päätelmän, että punaharmaat lastut olivat reagoimatta jäänyttä nanotermiittiä.

Kuva 8. Rautapitoinen pallo. Lähde on linkki (11).

WTC:n pölystä löytyi runsaasti myös pieniä rautapallosia, kuva 8. Linkin (11) mukaan niiden halkaisija vaihteli yleensä 1 mikrometristä 1,5 millimetriin. Niiden pallomainen muoto ilmaisi sen, että rautapitoinen sula oli jähmettynyt ilmassa. Sellaista tapahtuu aina, kun sulaa rautaa tai terästä roiskuu ilmaan, esimerkiksi polttoleikkauksen, hitsauksen tai tehokkaan hiomisen yhteydessä. Sulan pisaran pintajännitys vetää sen pallon muotoon.

Kuvan 8 pallon pinnassa näkyy sen jähmettymisen yhteydessä syntyneitä tyypillisiä kuvioita. Raudan roiskumisen yhteydessä pisarat palavat eli hapettuvat voimakkaasti, mikä näkyy roiskeiden pitkässä säilymisessä hehkuvina, kuten myös kuvassa 3 tapahtuu. Pallot sisälsivätkin runsaasti rautaoksidia. 

RJ LeeGroup, Inc. sai tehtäväkseen tutkia Deutsche Bankin rakennukseen tunkeutunutta WTC:n pölyä selvittääkseen, miten haitallista se oli hengitettynä, linkki (12). He huomasivat, että mukana oli peräti 5,87 % näitä pallosia, kun vertailupölyssä niiden määrä oli 0,04 % näytteen koostumuksesta.

Raunioiden raivauksen polttoleikkauksesta ei ollut ehtinyt pallosia paljonkaan levitä kauemmas, joten Lee oletti pallosten olleen WTC-rakennuksissa jo ennen romahduksia. Ja olihan niitä pilareita ja palkkeja paljon kiinnitetty paikoilleen hitsaamalla, vaikka kaksostornien ulkopaneelit tuotiin paikalle valmiina ja kiinnitettiin ruuveilla paikoilleen. Mutta vertailunäytteisiin nähden niitä pallosia oli erittäin paljon.

Pallosten suuren määrän arvoitus alkaa selvitä, kun todetaan se, että juuri sellaisia syntyy termiittireaktiossa. Myös tutkijoiden tekemissä punaharmaiden lastujen polttokokeissa syntyi pienen pieniä pallosia, joiden koostumus vastasi termiittireaktion tuotteita.

Kuumat rauniokasat

WTC:n rauniokasoissa havaittiin merkillistä kuumuutta, joka säilyi viikkokausia jäähdytyssuihkuista ja kasan kiivaasta purkamisesta huolimatta. Voisi tietenkin ajatella, että valtavien kasojen syvyyksissä oli jonkin verran orgaanista ainetta, joka edelleen hiljalleen kyti.

Kuva 9. Lämpökuva WTC:n rauniokasoista. Lähde on linkin (13) video.

Kuvassa 9 on raunioista otettu lämpökuva viisi päivää romahdusten jälkeen. Kun kasojen pinnassa mitattiin jopa yli 700 ºC lämpötiloja, niin on helppo kuvitella, miten kuumaa syvemmällä on voinut olla. Kasojen raivaajat kertoivatkin nähneensä sulaa terästä aivan kuin valimossa, mm. linkin (14) videolla.

Kuva 10. Raunioista nousevaa valkoista savua. Lähde on linkin (14) video.

Kuumuuden lisäksi merkittävä seikka oli raunioista noussut valkoinen savu. Kuvassa 10 näkyy sankka savu, joka nousee raunioista kaivamisen yhteydessä. Ja mikä merkillisintä – vielä kuusi viikkoa romahdusten jälkeen, kuten videolta ilmenee. Jos savusta olisi otettu näyte, niin siitä olisi suurella todennäköisyydellä löydetty erittäin hienojakoista alumiinioksidia eli termiitin reaktiotuotetta. Kuumuus ja savu olivat lisätodiste termiittisten räjähteiden käyttämisestä. Minkään aineen tavallinen palaminen syvällä raunioissa ja hapen puutteessa ei olisi voinut kehittää niin suurta ja pitkään jatkunutta lämpövaikutusta.

No, mitä sanotaan skeptisessä RationalWikissä, linkki (15), joka on urhea tieteen valtavirran ja virallisen tarinan puolustaja. Onko siellä kumottu kaikki edellä esittämäni? Minun mielestäni ei, vaan tarina on sekalaista ja sekavaa selittelyä ja virhetulkintaa, ja suoranaista valehteluakin esiintyy.

 

Linkkejä

1. Termiitti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Termiitti

2. Thermate
https://en.wikipedia.org/wiki/Thermate

3. Nano-thermite
https://en.wikipedia.org/wiki/Nano-thermite

4. Yhdysvaltain hätätilavirasto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_h%C3%A4t%C3%A4tilavirasto

5. Jonathan Barnett, Ronald R.Biederman, R.D.Sisson, Jr.:  Limited Metallurgical Examination. FEDERAL EMERGENCY MANAGEMENT AGENCY
WORLD TRADE CENTER BUILDING PERFORMANCE STUDY
APPENDIX C
https://www.fema.gov/pdf/library/fema403_apc.pdf

6. Pearlite
https://en.wikipedia.org/wiki/Pearlite

7. WTC2 South Tower on 9/11 Molten Metal North-East Corner
https://www.youtube.com/watch?v=OmuzyWC60eE 

8. Gordon Ross investigation into WTC collapse
https://www.youtube.com/watch?v=RZjOMkieVaw

9. Niels H. Harrit, Jeffrey Farrer, Steven E. Jones, Kevin R. Ryan, Frank M. Legge, Daniel Farnsworth, Gregg Roberts, James R. Gourley and Bradley R. Larsen (2009): Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe.  The Open Chemical Physics Journal, 2009, 2, 7-31
http://benthamopen.com/contents/pdf/TOCPJ/TOCPJ-2-7.pdf

10. Interview met Jeff Farrer - Natuurkundige - Nederlandse ondertitels
https://www.youtube.com/watch?v=czsRIIbvsao

11. Steven  E.  Jones,  Jeffrey  Farrer,  Gregory  S.  Jenkins,  Frank  Legge,  James  Gourley,  Kevin  Ryan, Daniel Farnsworth, and Crockett Grabbe: Extremely high temperatures during the World Trade Center destruction
http://www.journalof911studies.com/articles/WTCHighTemp2.pdf

12. RJ LeeGroup, Inc. (2003):WTC Dust Signature Report - Composition and Morphology
http://911research.wtc7.net/essays/thermite/cache/nyenvirolaw_WTCDustSignatureCompositionAndMorphology.pdf

13. Ground Zero Crime Scene | Part 1: Melted Steel Beams and Molten Iron
https://www.ae911truth.org/evidence/videos/video/174-ground-zero-crime-scene-part-1-melted-steel-beams-and-molten-iron

14. 9/11 Incontrovertible Proof the Government is Lying
https://www.youtube.com/watch?v=8YaFGSPErKU  

15. RationalWiki 9/11
https://rationalwiki.org/wiki/9/11#Molten_steel_was_found_in_the_basement_seven_weeks_later.2C_and_jet_fuel_can.27t_melt_steel_beams

tiistai 3. elokuuta 2021

Todisteita räjähdyksistä

 

Kuva 1. WTC 1 tai 2:ssa näkyy räjähdystuprahdus kuvan vasemmassa alakulmassa. Ikkunasta ulos lentävä tumma kohde voi olla yksi päivän uhreista. Lähde on linkin (2) video.


Tämä juttu käsittelee lähinnä kaksostorneista dokumentoituja räjähdyksiä. Monilta videoilta löytyy räjähdyksiä ja paikalla olleet kertovat haastatteluissa kuulleensa räjähdyksiä ja jopa olleensa niin lähellä, että saivat vammoja.

 

Räjähdyksiä ennen romahduksia

Kaksostorneissa tapahtui yksittäisiä räjähdyksiä jo paljon ennen niiden romahduksia. Ensimmäisen koneen törmäyksen jälkeen tapahtui räjähdys sekä 1-tornin eteishallissa että kellaritasolla. Näistä on koottu haastatteluja linkin (1) videolla. Virallisen tarinan mukaan nämä räjähdykset aiheutti hissikuilujen kautta alas syöksynyt lentokoneen polttoaine. Se ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä, koska koneiden iskukohdista ei ollut suoria henkilöhissiyhteyksiä katutasolle.

Kuva 2. Räjähdykset heilauttavat sälekaihtimia. Lähde on linkin (3) video.

Ennen romahdusten alkua tapahtuneita räjähdyksiä on toisinaan vaikeata huomata videoilla. Kuvassa 1 kuitenkin näkyy selvä räjähdys useita kerroksia paloalueen alapuolella. Vaikeammin havaittavia räjähdysvaikutuksia näkyy kuvan 2 lähdevideolla. Kuvan ikkuna 1 oli aluksi harmaa ja sitten samannäköinen kuin ikkuna 2 ja nyt tumma. Kohta ikkuna 3 on 2:nnäköinen, ja ensimmäinen tumma viiru on jo näkyvissä. Sitten kaikki ovat taas harmaita. Vastaava, mutta toinen heilahdussarja esitellään toisessa kohdassa videolla. Siinä heilahdukset liikkuvat salamannopeasti vasemman reunan ikkunoissa alhaalta ylös. - Huomaan kyllä tulevien uhrien hädän, mutta sitä en käsittele tässä yhteydessä.

Kuva 3. Välähdys WTC 2:ssa. Lähde on linkin (4) video.

Kuvassa 3 näkyy erittäin kirkas välähdys 2-tornin varjoisalla puolella. Kirkkaus tulee esille verrattaessa ikkunoista näkyviin liekkeihin ja siihen, että se on pimentänyt ympäristöään kuvassa.

Kuva 4. Räjähdystuprahduksia WTC 1:n ikkunoista WTC 2:n törmäyshetkellä. Lähde on linkin (5) video.

Hyvin merkillisenä voidaan pitää sitä, että 1-tornissa näkyi tuprahduksia ikkunoista samalla hetkellä, kun kone törmäsi 2-torniin, kuva 4. Lähes kaikki soikioiden sisään jäävät tuprahdukset olivat samanaikaisia. Koneen aiheuttama polttoainetuprahdus tulee linkin videolla pian näkyviin vasemmassa reunassa. Oikealla ylhäällä on ympäröitynä kohta, jossa näkyy valkea liekki tai savu ja pieni tumma aukko. Videolla näkyy törmäyshetkellä sen vieressä lyhytaikainen, kirkas väläys.

Ainoa käytännössä toimiva selitys tuprahduksille ja väläykselle on se, että tornien räjäyttäjät käyttivät hyväksi törmäyshetken hälinää voidakseen salata osan tarvittavista romahduksen valmisteluista.

Räjähdyksiä romahdusten yhteydessä


Kuva 5. WTC 1, tuprahduksia reilusti romahdusrintaman alapuolella. Lähde on linkin (6) video.


Kuva 6. WTC 1, tuprahduksia reilusti romahdusrintaman alapuolella. Lähdevideota en enää löytänyt.

Tornien välittömässä läheisyydessä olleet palomiehet kertoivat kuulleensa ylhäältä alaspäin eteneviä räjähdyssarjoja romahdusten kuluessa, linkin (7) video. Romahdusrintaman alla, osittain piilossa pölypilvien takana, näkyi tuprahduksia ikkunoista, kuvat 5 ja 6. Virallisen tarinan mukaan ne olivat romahtavista kerroksista syrjäytynyttä ilmaa. On helppo todeta, että se on hätäselitys. Näitä tuprahduksia näkyi myös ehjässä tornissa useita kerroksia romahdusrintaman alapuolella. Kun otetaan huomioon rakennuksen suuri koko, niin tuprahdukset olivat liian voimakkaita ja tiheitä pelkän ilman poistumisen aiheuttamiksi.

WTC 7:n räjäyttämisestä on selvä todiste siinä, että se romahti perustuksilleen ja niin nopeasti, että se romahti hetken vapaan pudotuksen kiihtyvyydellä. Sellainen kiihtyvyys edellyttää kaikkien pilarien samanaikaista katkaisemista.


Sinkoilevat kappaleet


Kuva 7. Sinkoilevien palkistojen kaaria WTC 1:n romahduksessa. Lähde on Chandlerin video linkissä (8).

Fysiikan opettaja David Chandler on käsitellyt ansiokkaasti kappaleiden liikkeitä kaksostornien romahdusten yhteydessä. Kuvassa 7 näkyy sivuille lentävien palkistojen kaaria, jotka usein alkavat liikkeellä yläviistoon. Kaaret tulevat näkyviin, koska palkistot vetävät perässään valkoista räjäytyssavua.

Kuva 8. WTC2:n "rakettikappale". Lähde on Chandlerin video linkissä (9).

Chandler huomasi myös "rakettikappaleita", jotka muuttivat lennossa suuntaa tai putosivat vapaata pudotusta suuremmalla nopeudella, vetäen perässään valkeata savua. Kuvan 8 kappale liikkui kuvan perspektiivissä ensin vinosti ylöspäin, mutta kääntyi sitten äkisti putoamaan alas hiukan mutkittelevaa rataa. Tämä näkyy hyvin lähdevideolla. Selvä merkki siitä, että siinä oli räjähdyksen tapaan reagoivaa ainetta mukana, todennäköisesti nanotermiittiä. Termiittireaktio tuottaa valkeata savua.

Chandler löysi tarkastamiltaan videoilta jopa ilmaan sinkoutuneen kappaleen, joka näkyvästi räjähti, linkin (10) video.


Pölypilvet

Kuva 9. Pölypilvi WTC 2:n romahduksen jälkeen. Lähde on linkin (11) video.

Kaikkien kolmen WTC-rakennuksen romahduksissa syntyivät valtaisat pölypilvet, kuten kuvasta 9 näkyy. Pilvet olivat tiheitä ja kuumuuden takia laajenevia, kuten kumpupilven näköiset etenemisrintamat osoittavat. Rakenteiden betoni, kipsi ja asbesti murskaantuivat pölyksi. Pelkkä romahdus ei voi jauhaa rakenteita kuumaksi pölyksi sellaisessa määrässä, vaan vain räjähteet voivat sen tehdä.


Linkkejä

1. 9/11 Basement And Lobby Explosions During The First Strike On WTC
https://www.youtube.com/watch?v=6U-u4_iPD0A

2. Visible Explosion at World Trade Center
https://www.youtube.com/watch?v=Ne1FJBVkh4s

3. 2012 New WTC Demolition Flashes and Loud Explosions (Analysis)
https://www.youtube.com/watch?v=p8A6MdlGJS8

4. 911: WTC2 Post Impact Visible Flash Explosions (Raw footage)
https://www.youtube.com/watch?v=oA3CzcdyUx0

5. Chopper 4 at WTC 2 on 911 in slow motion
https://www.youtube.com/watch?v=Ei5Vuyu-J-E

6. North Tower Exploding
https://www.youtube.com/watch?v=hSApOavkHg8

7. 9/11 Eyewitnesses to WTC Demolition Explosions
https://www.youtube.com/watch?v=X2g-aGSxu0Y

8. North Tower Exploding
https://www.youtube.com/watch?v=hSApOavkHg8

9. South Tower Smoking Guns (Follow-up)
https://www.youtube.com/watch?v=cMX7qHGEODs

10. South Tower: Exploding Projectile
https://www.youtube.com/watch?v=BnR4A4zb8B0

11. Unique, rare 9/11 material shot from the Hudson
https://www.youtube.com/watch?v=3HbD_Q6kmh8

perjantai 11. kesäkuuta 2021

 

Kaksostornien romahtaminen


Kuva 1. WTC 1 romahtaa. Lähde on linkin (3) video.



Kaksostornit WTC 1 ja WTC 2 romautettiin niin taitavasti, että niiden räjäytystä ei ole aivan helppo huomata. Mutta kun otetaan huomioon tärkeät yksityiskohdat ja tapahtumien kokonaisuus, niin tornit eivät olisi mitenkään voineet romahtaa sillä tavalla ilman räjähteillä avustamista.

Romahdukset muistuttivat niin paljon toisiaan, että ne voidaan käsitellä yhteisesti samalla kertaa.


Virallinen tarina

Tornit kestivät lentokoneiden iskun, mutta palava polttoaine sytytti iskukohdat tuleen. Tulipalot aiheuttivat kantavien teräsrakenteiden lujuuden alenemisen, jolloin jo iskusta vahingoittuneet rakenteet antoivat periksi ja tornien romahdukset lähtivät käyntiin. Putoamaan lähtenyt massa romautti alla olevia kerroksia yhden kerrallaan, ja yhä paksummaksi pannukakuksi kasvava massa mursi painovoimallaan alla olevat rakenteet tornien perustuksiin asti.

Murskaava voima oli niin suuri, että tornit romahtivat suurella nopeudella. Wikipediassa kerrotaan, että tornien ulkoseinien palkeista ensimmäiset osuivat maahan 1-tornilla 11 sekuntia ja 2-tornilla 9 sekuntia romahduksen alkamisen jälkeen. Vertailun vuoksi tornien räystään korkeudelta eli noin 416 metristä vapaasti putoamaan lähtevä kappale osuu maahan 9,2 sekunnin kuluttua, kun ilman vastusta ei oteta huomioon.

 

Tornien romahdusten kulku

Tornien romahtamisen pääpiirteet kerrotaan linkin (1) parin minuutin videolla, joka samalla sisältää myös yhteenvedon 9/11-tapahtumista. Videolla esitetään kaikki päätapahtumat aikajärjestyksessä virallisen tarinan mukaan, mutta kuinka ollakaan, muutenkin laiminlyöty WTC 7:n romahduksen näyttäminen puuttuu lopusta. Perusteellinen kaksostornien romahtamisten käsittely on linkin (2) videolla.

Kummankin tornin romahtamistapa on edelleen nähtävissä monilta videoilta, vaikka videoiden aiheena on enimmäkseen muita yksityiskohtia. Millään videolla ei näy yhden tornin romahduksen kokonaisuutta, koska tilanne riippui kuvaajan paikasta. Useimmiten näkyy vain yläosan romahdus, joka painuu ympäröivien korkeiden rakennusten taakse. Kunnollisen kuvan saamiseksi pitää katsella monia videoita. Valitettavasti niitä on jo paljon hävinnytkin 20 vuodessa.

Videoilta näkyvät tornien romahdukset alkoivat siten, että iskukohtien pettäessä tornien yläosat lähtivät äkillisesti putoamaan. Iskukohdista tuprahtivat valtavat savu- ja pölypilvet, jotka tehokkaasti häiritsivät jatkotapahtumien näkymistä.

WTC 1 -tornin romahduksen alkupuoli näkyy kuvassa 1. Ylimpänä on tulipalon savupatsas ja sen alapuolella tornin räjäytyspölyä ja -savua räjähdysrintaman sienimäisen laajentuman yläpuolella.

Ihan kaikkea pölypilvet kuitenkaan eivät estäneet näkymästä ja kuulumasta. Ikkunoista purkautui räjähdystuprahduksia useitakin kerroksia romahdusrintaman alapuolella. Myös räjähdysvälähdyksiä näkyi ikkunoista jo ennen romahdusten alkamista. Hyvin ajoitetuilla räjähdyspanoksilla tornit pudotettiin alas kiihtyvällä nopeudella.

Kuva 2. WTC 2 romahtaa. Lähde on linkin (4) video.


WTC 2:n romahduksen alussa sen melko korkea yläosa lähti kaatumaan sivulle, kuten kuvassa 2 näkyy. Se kuitenkin katosi nopeasti näkyvistä pöly- ja savupilveen. Kaatuminen ei kuitenkaan ollut jatkunut odotetulla tavalla, vaan yläosa ilmeisesti putosi romahdusrintamassa suoraan alas. Sitä ei löytynyt kauempaa sivulta, kuten normaalisti olisi pitänyt löytyä.

Kuva 3. Palomies näyttää, miten räjähdykset etenivät ylhäältä alas. Lähde on linkin (5) video.

Tornien romahduksen jylinä ei täysin peittänyt räjähdysääniä, vaan lähellä olleet palomiehet kuulivat ne ja kuvasivat kuulemaansa sanomalla "bum-bum-bum" ja käsillään näyttäen räjähdysten etenevän ylhäältä alaspäin, kuten kuvassa 3 näkyy.

Virallisen tarinan puolustajat selittivät, että räjähdystuprahdukset ikkunoista olivat romahtavista kerroksista syrjäytyvää ilmaa ja räjähdysäänet olivat kerrosten peräkkäisistä romahduksista aiheutuvia tömähdyksiä.

Tornien romahduksissa on huomattavaa myös se, miten valtava tiheä pölypilvi romahdusrintamasta levisi joka suuntaan ja miten teräspalkkeja ja muuta sälää lensi siitä suurella nopeudella ulospäin. Tornien rakenteita sinkoili kauas perustuksista ja senttien paksuinen pölykerros peitti laajat alueet ympäristössä. Huomattava on myös se, että raunioista ei löytynyt virallisen tarinan edellyttämää "pannukakkua" eli toinen toisensa päälle romahtaneita kerrostasoja.

Kummastakin tornista jäivät keskuspilarien alaosat hetkeksi pystyyn pudotakseen saman tien pystyasennossa suoraan alas, jättäen jälkeensä valkoisen räjähdyssavun.

Kuva 4. Kaksostornien vielä savuavat ja höyryävät rauniot. Lähde on Wikipedia.

Kuvasta 4 näkyy, miten laajalle kaksostorneista lensi teräspalkkeja sikin sokin. Ilmeisesti kaikki palkit eivät ole enää paikallaan, vaan reuna-alueita on jo raivattu palkkeja pois kuljettavien kuorma-autojen kulun mahdollistamiseksi.


Kuva 5. Zdenĕk Bažantin periaatepiirros tornin romahduksen alusta. Lähde on linkki (5).

Tutkimusta

Virallisen tarinan mukainen tutkimus oli professorivetoista ja teoreettista. Esimerkkeinä linkit (6) ja (7). Niissä esitetään monimutkaisilla yhtälöillä, miten tornit romahtivat juuri niin kuin niiden teoriassa pitikin tehdä.

Kuvassa 5 professori Bažant esittää, että tornin yläosa säilyy ehjänä, kun se murtaa alla olevaa rakennetta. Kuvista 1 ja 3 näkyy, että tämä oletus ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Tornien yläosat hävisivät heti alussa pölypilveen eikä niiden näkyviä merkkejä löytynyt rauniokasoista. Myöskään WTC 2:n kaatunut yläosa ei voinut paljonkaan osallistua alla olevien rakenteiden murskaamiseen.

Kuva 6. Dave Thomasin näkemys kaksostornien romahtamisesta. Lähde on linkin (8) artikkeli.

Professorit Zdenĕk Bažant ja Dave Thomas olivat "pile driver"- eli "pannukakkuteorian" kannattajia, Thomasin piirros on kuvassa 6. Sen mukaan kerrokset romahtivat tiiviiksi pannukakuksi, kun niitä kasaantui päällekkäin. Raunioista ei kuitenkaan löytynyt sellaista pannukakkua.

Hallinto joutui uhrien omaisten painostuksesta perustamaan tutkimuskomission romahdusten selvittämiseksi. Komissio ei selittänyt romahdusten kulkua, vaan vain arvuutteli romahdusten alkamiseen johtaneita syitä.

Hallinnon järjestämissä tutkimuksissa on ammottava aukko: raunioista ei tehty lain edellyttämää onnettomuustutkintaa. Rauniot olisi pitänyt dokumentoida teräspalkki teräspalkilta ja tutkia järjestelmällisesti palkkien vaurioita. Palkkeja kyllä tutkittiin, mutta vain käytettyjen teräslajien mekaanisten ominaisuuksien tarkistamiseksi. Rauniot siivottiin merkillisellä kiireellä ja palkit lastattiin paloittelun jälkeen suoraan Kiinaan meneviin proomuihin.

Kuva 7. David Chandlerin mittaama romahduksen nopeuskäyrä. Lähde on linkin (9) video.

Fysiikan opettaja David Chandlerin tutkimukset olivat lähempänä käytäntöä. Hän mittasi videolta WTC 1-tornin romahdusnopeutta niin kauan kun katon reuna oli näkyvissä. Tulosten perusteella hän piirsi kuvan 7 käyrän. Siitä hän laski, että yläosa putosi kiihtyvällä nopeudella, jonka kiihtyvyys oli 64 prosenttia vapaan pudotuksen kiihtyvyydestä. Yläosa siis murskasi alustaansa vain 36 prosentilla painostaan. Sellainen voima ei olisi yksinään voinut saada romahdusta jatkumaan.

 

Linkkejä

1. Revivez le 11 Septembre en 2 minutes
https://www.youtube.com/watch?v=ZfiiIS0kRcU

2. 9/11: An Architect's Guide - Part 2 - Twin Towers' Explosive Destruction (4/8/21) Webinar - Gage)
https://www.youtube.com/watch?v=zucbqIrlGww

3. September 11, 2001 attack - The Towers Fall: Rare Raw Video: No commentary, Natural sound.
https://www.youtube.com/watch?v=ft2uIYucsXo

4. Ben Riesman's 9/11 Footage (Enhanced Video & Doubled FPS)
https://www.youtube.com/watch?v=rxhZFaC7Nhc

5. 9/11 Eyewitnesses to WTC Demolition Explosions
https://www.youtube.com/watch?v=X2g-aGSxu0Y

6. Zdenĕk P. Bažant and Yong Zhou (2002): Why Did the World Trade Center Collapse?—Simple Analysis. Journal of Engineering Mechanics/January 2002
http://www.civil.northwestern.edu/people/bazant/PDFs/Papers/405.pdf

7. Dave Thomas: How Does a Building Crush Itself?
http://www.nmsr.org/nmsr911a.htm

Artikkelin lopusta löytyy lisää virallisen tarinan linkkejä.

8. Dave Thomas (2011): 9/11: Conspiracy Theories Ten Years Later
http://www.nmsr.org/34-40_final.pdf

9. Downward Acceleration of the North Tower
https://www.youtube.com/watch?v=ZjSd9wB55zk
Chandlerin kanavalta löytyy monia tärkeitä videoita.

torstai 21. tammikuuta 2021

Virallinen tarina

 Päivitetty 2.8.2021


Koostekuva, lähde on Wikipedia linkissä (1).


Virallinen tarina on alla pähkinänkuoressa. Lähteenä olen käyttänyt Wkipedioita, linkit (1) ja (2). Lisäksi ovat linkit kahteen tärkeimpään viralliseen tutkimukseen.


Virallinen tarina

9/11-tapahtumat vuonna 2001 olivat virallisen tarinan mukaan sarja suunniteltuja terroristihyökkäyksiä, jotka neljä terroristiryhmää yhteistoimin toteutti. Terroristeja oli lukumäärältään 19 ja he olivat wahhabiitteja, jotka kuuluivat Al-Qaida-järjestöön. Heidän johtajansa olivat Osama bin Laden ja Khalid Sheikh Mohammed.

Suomenkielisessä Wikipediassa virallista tarinaa kerrottiin tätä kirjoitettaessa näin:

Tällöin kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin tahallisesti päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja. (…) Kolmas lentokone ohjattiin päin maan pääkaupungin Washingtonin tuntumassa olevaa Pentagonin rakennusta. Neljäs lentokone putosi maahan Shanksvillessä Pennsylvaniassa.

Yhdeksän tunnin kuluttua tuhoutui vielä kolmas tornitalo, WTC 7, johon ei osunut lentokonetta.

Tutkimusten perusteella WTC:n kaksoistornien sortumisen syynä pidetään lentokoneiden törmäysten aiheuttamia rakennevaurioita ja tulipaloja. WTC 7:n romahdus puolestaan aiheutui tulipaloista, joiden vuoksi rakenteet pettivät.

Huomiota voi kiinnittää siihen, miten tiuhaan Wikipedioissa mainitaan terroristit ja miten paljon heidän toimistaan kerrotaan. Yhden kaappaajista kerrotaan aina ryhtyneen ohjaamaan kaapattua konetta. Kaikki terroristit tunnistettiin välittömästi nimeltä mainiten.

Sarkastinen, lyhyt ja mielestäni loistava yhteenveto virallisesta tarinasta on linkin (5) videolla.


Viralliset tutkimukset

Hyökkäysten uhrien painostuksesta hallinto nimitti tutkimuskomission, jonka sivustoa pääsee selaamaan arkistolinkistä (3).  NIST sai tehtäväkseen tutkia WTC 7:n romahduksen syyn. Raportti löytyy linkistä (4). Hallinto käynnisti myös muita, vähäisempiä tutkimuksia.


Linkit

1. September 11 attacks
https://en.wikipedia.org/wiki/September_11_attacks

2. Syyskuun 11. päivän terroriteot
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuun_11._p%C3%A4iv%C3%A4n_terroriteot

3. National Commission on Terrorist Attacks Upon the United States
https://govinfo.library.unt.edu/911/about/bios.htm

4. National Institute of Standards and Technology: Final Report on the Collapse of World Trade Center Building 7
https://tsapps.nist.gov/publication/get_pdf.cfm?pub_id=861610

5. The 9/11 Official Story Retold in under 5 minutes
https://www.youtube.com/watch?v=D5LCByiai14

tiistai 12. tammikuuta 2021

Tapahtumien kulku


Torni WTC 7 sortumisen alussa. Lähde on linkki (2)

12.1.2021

Seuraavan aikataulun olen ottanut suoraan englanninkielisestä Wikipediasta, jonka tietoverkkoon pääsee käsiksi linkistä (1). Tuona kohtalokkaana päivänä 11.9.2001 tapahtui virallisen tarinan mukaan 7 tärkeintä osatapahtumaa seuraavan aikataulun mukaisesti:

1. Aamulla klo 8.46 törmäsi American Airlinesin Flight 11 New Yorkissa toiseen WTC-alueen kaksostorneista, pohjoistorniin eli torniin WTC 1. Kone oli kaksimoottorinen suuri matkustajakone, tyypiltään Boeing 767-223ER.

2. Aamulla  klo 9.03 törmäsi United Airlinesin Flight 175 toiseen kaksostorneista, etelätorniin eli torniin WTC 2. Kone oli kaksimoottorinen suuri matkustajakone, tyypiltään Boeing 767-200.

3. Klo 9.37 törmäsi American Airlinesin Flight 77 Pentagonin suureen toimistorakennukseen Arlington Countyssa, Virginiassa. Kone oli kaksimoottorinen suuri matkustajakone, tyypiltään Boeing 757-223.

4. Klo 9.59 sortui toinen kaksostorneista, torni WTC 2 täydellisesti maanpinnan tasolle, 56 minuuttia koneen törmäyksen jälkeen.

5. Klo 10.03 syöksyi United Airlinesin Flight 93 maahan Shanksvillessä, Pennsylvaniassa. Kone oli kaksimoottorinen suuri matkustajakone, tyypiltään Boeing 757-222.

6. Klo 10.28 sortui myös toinen kaksostorni WTC 1 täydellisesti maanpinnan tasolle, 102 minuuttia koneen törmäyksen jälkeen.

7. Klo 17.21 sortui torni WTC 7 perustuksilleen.

WTC 1:een osunut kone nousi ilmaan klo 7.59 ja virallisen tarinan mukaan sen kaappaus alkoi klo 8.14. Kaappauksen alkamisesta törmäämiseen kului siis aikaa 32 minuuttia. WTC 2:een osunut kone nousi ilmaan klo 8.14 ja virallisen tarinan mukaan sen kaappaus alkoi noin klo 8.44. Kaappauksen alkamisesta törmäämiseen kului siis aikaa 17 minuuttia.


Linkit

1. September 11 attacks
https://en.wikipedia.org/wiki/September_11_attacks

2. 9/11 Studie: World Trade Center 7 kontrolliert gesprengt? - University of Alaska Fairbanks 2019
https://www.youtube.com/watch?v=1OVroCQHP20

Suosittelen tätä juttua alkulukemiseksi

Miksi tämä blogi?

10.1.2021 Päivitetty 28.1.2022 Kaksostorneista WTC 1 on tulessa. Kuvan lähde on Wikipedia. Viittauksia 9/11-tapahtumiin esiintyy julkisuudes...

Eniten avattu juttu koko ajanjaksolta